Budapest

Budapest


Unkarin pääkaupungin, Budapestin, lävitse virtaava Tonava jakaa kaupungin luonnonläheiseen ja rauhalliseen Budaan (länsi) sekä eloisaan ja moderniin Pestiin (itä). Näkymät Tonavan rannoille ovat majesteettiset ja Budapestin panoraama onkin päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Kaupunki on yksi Euroopan kauneimmista. Kaupunkikuvaan kuuluu vaihtelevaa maastoa Linnavuoren ylhäisistä maisemista Pestin puolelle rakennettuun ydinkeskustaan. Matkailijalle se tarjoaa loputtomasti sekä nähtävyyksiä ja kulttuuria, että ostosmahdollisuuksia ja ravintoloita.


Harva kaupunki on yhtä monipuolinen. Budapestiä voi kutsua kulttuurien risteymäksi, sillä kaupungissa on selkeästi havaittavissa läntisen –ja itäisen kulttuurien sekoitukset. Vajaan kahden miljoonan asukkaan Budapest on Euroopan suosituimpia kaupunkilomakohteita ja edellytykset esimerkiksi pitkälle viikonlopulle ovat erinomaiset. Edullinen, turvallinen ja kokemuksia tarjoava kaupunki antaa puitteet ikimuistoiseen lomaan.


Kulttuuritarjonnaltaan Budapest hakee vertaistaan. Kaupunki on erityisen tunnettu kylpylöistään, museoistaan ja kulttuuritapahtumistaan. Esimerkiksi Linnavuorella komeileva Budan linna, Széchenyin ketjusilta ja kylpylä, Sankarien aukio sekä Gellértinvuoren henkeäsalpaavat näkymät alas Pestiin kuuluvat Budapestin ’’bucketlistaan’’, mutta ovat vain osa lukuisista näyttävistä nähtävyyksistä, joiden kiertelyyn kannattaa varata aikaa. Budapestin rakennuksista tunnetuin on Kossuth Lajosin aukiolla Tonavan rannalla sijaitseva valtava eduskuntatalo, joka on vaikuttava arkkitehtuureineen ja lukuisine yksityiskohteineen. Budapest on hyvä ostoskaupunki: Kauppakeskukset, ostoskadut ja kauppahallit eivät jätä nälkäisimpienkään shoppailijoiden tarpeita tyydyttämättä. Kaupungin vetonauloihin kuuluvat kauppahallit, joista etenkin suuri kauppahalli on kokemuksen arvoinen.


Unkarin virallinen rahayksikkö on forintti, mutta tänä päivänä myös eurot saattavat paikasta riippuen kelvata maksuvälineenä. Budapestissä vieraileva syö ja juo varsin edullisesti ja varsinkin alkoholi on hinnoiteltu alhaisesti. Kaupungin nuoriso puhuu sujuvaa englantia ja kohtalaisella englanninkielen osaamisella pärjääkin mainiosti Budapestissa vieraillessa. Kaupungissa toimii kattava julkinen liikenne, joka helpottaa merkittävästi liikkumista. Useat, etenkin turisteille suunnatut, linja-autoreitit mahdollistavat liikkumisen vaivatta merkittävimpien nähtävyyksien välillä ja samalla voi kuunnella vaikkapa kaupungin historiaa tai nauttia maisemista.
Ruokaa ja ravintoloita löytyy joka lähtöön ja ravintolat ovat levittäytyneet hyvin ympäri kaupunkia, joten pitkiä matkoja ei tarvitse taittaa ruokapaikkaa etsiessään. Eniten turisteille suunnattuja ravintoloita on Pestissä. Arkisia ruokapaikkoja ja sympaattisia paikallisia kahviloita on lähes kaikkialla. Budapest on edullinen kohde harrastaa ns. hienompaakin syömistä ja kasvisruokaravintola ovat myös yleistyneet merkittävästi. Unkarilainen keittiö on tunnettu erityisesti liharuoistaan, jotka usein ovat mausteisia, suolaisia ja rasvaisia. Ehkä tunnetuin ja yleisin ruoka on sian- tai naudanlihasta valmistettava gulassi, jota on myös Unkarin kansallisruoaksi kutsuttu. Budapestissä tarjoillaan herkullista gulassia ravintolasta riippumatta.


Paras aika vierailla Budapestissä on kesällä. Kesät ovat kuumat ja aurinkoiset, kun taas talvisin ollaan usein pakkasen puolella. Keskikesällä turisteja on eniten ja hinnatkin ovat korkeimmillaan, joten touko-kesäkuu sekä syyskuu ovat otollisimmat matkustusajankohdat sekä sään, että hintojen puolesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *