Dublin

DUBLIN

Dublinin ydinkeskusta on tiivis ja levittäytyy joen molemmille puolille. Se on juuri sopivan kokoinen jalkaisin tutustuttavaksi. Tyylikkäimmät ostosalueet löytyvät joen eteläpuolelta Grafton Streetin ympäristöstä. Liffeyjoen etelärannan ja Dame Streetin välissä sijaitsevan 1600-luvulta peräisin olevan Temple Barin kaupunginosa on nuorison ja turistien suosiossa. Ympäristö on pikkukaupunkimainen, ilmapiiri moderni ja ilme monenkirjava.

Komeasti entisöidyt Yrjöjen ajan (1714–1830) rakennusryhmät ja talorivistöt kaupungin eliitin perinteisillä asuinalueilla, Merrion Squarella, edustavat menneitä aikoja kauneimmillaan.

Pubit ovat auki yleensä puoleenyöhön, ja ne ovat kaupunkilaisten tärkeimpiä kohtauspaikkoja iästä ja asemasta riippumatta. Parhaimmillaan ne ovat rentoja olo- ja uutishuoneita, jonne tullaan työpäivän jälkeen.

Dublin on myös soittanut, laulanut ja tanssinut itsensä maailman tietoisuuteen. Rockin historian havinaa voi tuntea Windmill Lane-kadulla Docklandsissa. Talo numero 4:ssä sijaitsi legendaarinen äänitysstudio, jossa ovat levyttäneet irlantilaisten U2:n ja Sinead O’Connorin lisäksi monet tunnetut ulkomaalaiset yhtyeet ja artistit.

Dublinin katukylteissä on ylimmäisenä iirinkielinen versio. Myös lentokentällä on osattava seurata opasteita Baile Atha Cliath, jos haluaa päästä Dubliniin. Kaikki puhuvat Irlannissa englantia, mutta iiri on toinen virallinen kieli.

Dublinin lentokenttä sijaitsee noin 13 kilometriä keskustasta. Lentokenttäbussit Airlink ja Aircoach lähtevät tuloaulan vasemmalta puolelta. Matka keskustaan kestää puolisen tuntia, lippu 5–6 euroa. Taksi kentältä maksaa noin 25–30 euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *