Tukholma
Tukholma on Pohjoismaiden suurin kaupunki noin 900 000 asukkaallaan. Tukholma tarjoaa kompaktissa koossa hyvän kaupunkiloman.
Nähtävyydet
Ruotsi on kuningaskunta ja yksi suosituimmista nähtävyyksistä on Tukholmassa sijaitseva Kuninkaanlinna. Alkuperäinen 1200-luvulla rakennettu linna tuhoutui palossa 1697. Nykyinen linna on rakennettu vanhan tilalle. Rakennustyöt kestivät vuosikymmeniä ollen valmis sisätiloja myöten vasta 1770-luvulla. Linnan sisällä on museoita ja lahjatavarakauppa. Myös vahdinvaihto on suosittu tapahtuma, jonka näkee vuosittain 800 000 turistia.
Maailman vanhin 1891 ulkoilmamuseo Skansen esittelee Ruotsin kulttuuria ja luontoa 1700-luvulta eteenpäin. Skansenin taloissa näkee elämää ennen vanhaan kuten esim. leipureita ja lasinpuhaltajia askareissaan. Skansenilla järjestetään loppuvuodesta vanhan ajan joulumarkkinat, uuden vuoden vastaanotto ja kesäisin siellä kuvataan suosittu Ruotsin television yhteislauluohjelma Allsång på Skansen.
Skansenin lähistöllä sijaitsee myös huvipuisto Gröna Lund, jossa on huvipuistolaitteiden lisäksi myös musiikkikonsertteja kansainvälisiltä ja ruotsalaisilta esiintyjiltä.
Vehreyttä Tukholman keskustaan tuo Kungsträdgården eli Kungsan, joka on pieni puisto Hamngatanin puolessa välissä. Puisto on ollut olemassa jo 1400-luvulta. Nykyisin puistossa on tapahtumia ja kahviloita, talvisin paikalla on luistelurata, mutta kauneimmillaan Kungsträdgården on huhtikuussa kun useat kirsikkapuut kukkivat vaaleanpunaisin kukin puistossa ja ihmiset kerääntyvät niistä ottamaan kuvia ja selfieitä.
Ostokset
Tukholman pääostoskatu on Drottninggatan jonka varrella on ruotsalaisia ketjuliikkeitä kuten H&M, Weekday, Indiska ja Lagerhaus mutta myös kansainvälisiä merkkejä kuten iso Zara. Tukholman päätavaratalot ovat Hamngatanilla sijaitsevat keskihintainen Åhlens kuin taas hieman kauempana sijaitsevassa NK:ssa on enemmän luksusmerkkejä. Tukholmassa on myös paljon kansainvälisiä vaateketjuja joita ei löydy esim. Suomesta kuten brittiläinen Topshop ja amerikkalainen Hollister Gallerianissa, brittiläinen Warehouse Klarabergsgatanilla ja H&M:n kalliimpi ketju & Other Stories Biblioteksgatanilla. Sisustuksesta kiinnostuneille Tukholmasta löytyy esim. Zaran sisustusliike Zara Home Birger Jarlsgatanilla. Myös kansainvälisissä ravintolaketjuissa on mahdollista käydä Tukholman vierailulla esim. amerikkalaista pikaruokaa tarjoavassa TGI Friday’s-ravintoloissa Stureplanilla ja Kungsträdgårdenissa. Ostoskeskus Gallerianissa Hamngatanilla on yhdysvaltalainen donitsi- ja bagel-kahvilaketju Dunkin’ Donuts.
Liikkuminen
Tukholma on melko pieni, joten jalkaisin on mahdollista päästä ainakin ostoskohteisiin. Julkisissa kulkuvälineissä ei voi enää ostaa käteisellä lippuja. Liput pitää ostaa etukäteen kioskeista kuten Pressbyråneista. Voit myös ladata kioskissa itsellesi rahaa SL Access-matkakorttiin jolla matkustat esim. metrolla.